Koska monet yritykset toimivat nykyään digitaalimaailmassa, työntekopaikan sijainnilla on yhä vähemmän merkitystä, kertoo kiertelevä futuristi Ben Hammersley toimistostaan jossain päin maailmaa
Koneiden kanssa oli helpompaa. Koneita voi potkaista. Niissä on tiettyä painoarvoa, jota on vaikea olla huomioimatta. Mikäli yritys tekee asioita, taivuttaa metallia, muovaa puuta tai muodostaa muotoja muovista, se omistaa koneita. Ne ovat suuria ja vaativat oman tilansa. Ne vaativat tehtaan tai muun paikan planeetan pinnalta, josta ne puskevat tuotteitaan käyttöön. Työntekoon vaaditaan paikka, ja paikan jälkeen kaikki muu on yksinkertaista.
Koneet on nykyisin kuitenkin melko vanhanaikaisia. Monien työnkuvaan kuuluu enemmän näppäinten kuin metallin painamista, jolloin erityiselle tilalle ei ole läheskään niin selvää tarvetta. Kuten kuka tahansa hienoon tuoliin, seisomapöytään tai upeaan kolmen näytön järjestelmään panostanut tietää, toimistoon jätettävillä tavaroilla on etunsa, mutta kyse on tällöinkin enemmän ergonomiasta kuin yritystoiminnan kannalta tärkeästä infrastruktuurista. Ei ihan sama asia.
Pilvipohjaista työntekoa
Kokonaan verkossa tehtävän työn yleistyminen saa kyseenalaistamaan monenlaisia ennakkokäsityksiä siitä, millaista liiketoiminnan on oltava. Sijainti on näistä selvin esimerkki. Yritykselläni on oltava fyysinen osoite, koska pankit ja hallituksen virastot tarvitsevat sellaisen tietokantojensa kenttään, mutta se on kirjaimellisesti ainoa syy. En vastaanota lainkaan paperipostia: kaikki yhteydenpito on sähköistä. En käy kauppaa fyysisillä tuotteilla, joten varastoa tai toimitettavia valmiita tuotteita ei myöskään ole. Ja vaikka hallituksen kivenkovat agentit tulisivat TV-kameroiden säestäminä hakemaan laatikkokaupalla todistusaineistoa valtavaa kansainvälistä petostutkintaa tai vastaavaa koskien, heidän pitäisi ensin odottaa niiden tulostumista. Arkistokaappia ei ole, eikä itse asiassa myöskään tulostinta.
Sen lisäksi, että koko infrastruktuurini on digitaalinen, digitaalisten tietojen tarkkaa sijaintia on vaikea sanoa. Googlen pilvipalvelu esimerkiksi säilyttää sähköpostini, mutta tiedot on jaettu Googlen eri puolilla maailmaa sijaitseviin palvelinkeskuksiin. Lisäksi tiedot liikkuvat: jos käytät Gmail-tiliäsi hetken aikaa toisessa maassa, Googlen järjestelmä siirtää tietosi maantieteellisesti lähempänä sijaitsevaan palvelinkeskukseen automaattisesti ja ilman mitään erityistä silmälläpitoa. Jos Googlelta kysyy missä tiedot ovat, se on kuin kysyisi taivaalta, missä sää on: kaikkialla.
Digitaalisessa maailmassa työtä voidaan tehdä missä tahansa ja kaikkialla
Etäisyyden kuolema
Tämä herättää mielenkiintoisia kysymyksiä yrityksen luonteesta. Jos toimipaikka on fiktiivinen tietokantaa varten annettu arvo, onko sen sijainnilla oikeastaan väliä? Minulle ja yhä laajemmalle joukolle yrittäjiä vastaus on ei. Itse asiassa yritykseni – johon kuuluu Los Angelesissa asuva englantilainen, monia Kiinasta, Uudesta-Seelannista ja Thaimaasta käsin työskenteleviä ja kaksi kaveria, joiden sijainnista en ole tänä vuonna varma mutta jotka vaikuttavat olevan hereillä Singaporen aikaan – ei toimi missään näistä maista.
Lain näkökulmasta sen kotipaikka on Viro, joka on tunnettu maailman kehittyneimmästä digitaalisesta infrastruktuuristaan. Viron hallituksen infrastruktuuri toimii kokonaan verkossa henkilökortilla, jonka sisältämä siru tarjoaa erittäin vahvan salauksen. Viime vuosina maa on tarjonnut korttiaan missä päin planeettaa tahansa asuville ”e-kansalaisille”. Viron henkilökortin omistaja voi perustaa EU-yrityksen tai yrityspankkitilin ja harjoittaa liiketoimintaa sekä maksaa veroja mistä päin maailmaa tahansa. Olen käynyt Virossa kahdesti: maa on mukava ja suosittelen sitä erityisesti kevätaikaan, mutta yritykselleni siellä oleminen ei ollut tarpeen.
Sitomaton sijainti
1990-luvun loppupuolella, digitaalisen vallankumouksen alkuaikoina, yksi IT-dogmin avaintermeistä oli ”etäisyyden kuolema”: sen mukaan intressiyhteisöjä muodostuisi kansallisuudesta ja sijainnaista huolimatta, mikä puolestaan tekee kyseisistä ominaisuuksista irrelevantteja.
Historian valossa jälkimmäinen osa ei ole toteutunut, mutta ensimmäinen pitää paikkansa paremmin kuin koskaan. Yrityksen sijainti on täysin riippumaton työntekijöiden sijainneista, ja he eivät ole millään muotoja sidottuja työnteossa käyttämiinsä työkaluihin. Jos satun kaatamaan kahvia käyttämäni kannettavan tietokoneen päälle seuraavien minuuttien aikana, pilvipalvelut ja -tallennustilat mahdollistavat sen, että saan uuden tietokoneen identtisillä asetuksilla käyttööni työpäivän alkuun mennessä. Näin ollen kysymys ”missä tietokoneeni on?” on varsin kelvollinen metafyysinen kysymys, vaikka tunnenkin sen jalkojeni päällä juuri nyt.
Joten vaikka osoite on edelleen tarpeellinen, syyt siihen ovat erilaiset. Paikka, johon mennä, jossa istua, tavata ja keskustella, ja paikka, jossa nauttia kahvista ja käyttää internetiä – nämä ovat kaikki tärkeitä. Sähköpostiosoite on ehdottomasti tarpeellinen, ja puhelinnumerolle voi olla käyttöä, jos joku on riittävän outo soittamaan puheluita vielä vuonna 2018. Pysyvä yritysosoite vaikuttaa kuitenkin olevan 1900-luvun viimeinen tarpeettomaksi muuttunut jäänne. Jos yritykselläni ei ole koneita, miksi minulla pitäisi olla paikka, mihin sijoittaisin ne?
Ben Hammersley on Lontoossa toimiva brittiläinen Internet-teknologi, toimittaja, kirjailija ja lähetystoiminnan harjoittaja
